Life Of The Forest

Lumikkotassu naurahti huvittuneena. Se, mitä Hehkutassu juuri oli sanonut sopi yllättävän hyvin hänen ajatuksiinsa. Kastanjatassu luultavasti pelkäsi kokoajan menettävänsä henkensä. Se sai Lumikkotassun säälimään pientä naarasta, joka eli pelon keskellä. Kastanjatassu olisi sopinut varmasti paremmin johonkin muuhun klaaniin.
"Niin, rohkeita..", kolli mutisi ja katsoi virnistäen Hehkutassua. Kastanjatassu oli kaikkea muuta kuin rohkea. Yötoive oli ehkä rohkea, mutta Kastanjatassu pelkäsi. "Yötoive on rohkea", hän sanoi lopulta miettien Varjoklaanin parantajaa. Hän tuskin piti siitä, että joutui katsomaan kaapattujen pentujen perään.
Lumikkotassu räpäytti silmiään ja katsoi rauhallisesti naarasta. "Ja minä olen tappolistalla?" hän naukaisi hieman huvittuneena. Ei olisikaan ihme, jos typerä Kastanjatassu joutuisi ongelmiin. Siinä kohtaa Lumikkotassu auttaisi oppilastoveriaan, josta taas hän itse joutuisi ongelmiin. Elämä tuntui yhtäkkiä yllättävän vaikealta.
"Niin kai olen", kolli sanoi nyökäten. "Mutta on Kastanjatassu viisas. Hän ei vain ole yhtä itsevarma, kuin minä", hän jatkoi. Niin ainakin Lumikkotassu oli ymmärtänyt. Kastanjatassu piti rauhasta ja iloisuudesta, mutta kaikkosi pahoja asioita. Ehkä siksi, koska hän ei itse uskaltanut ikinä katsoa itseään kunnolla. Kastanjatassu kai pelkäsi surullisia ajatuksia. "Hän vain pelkää liikaa."
Lumikkotassu katsoi hetken ilmeettömänä Hehkutassua. "Niin. Pennut ovat turvassa.. Niiden emo vain on luultavasti maseentuneempi kuin koskaan", hän naurahti kuivasti.

"Niin, mutta ainakin pennut ovat kunnossa", Hehkutassu naukaisi Lumikkotassun mainitessa niiden emon. Naarasta ei oikeastaan kiinnostanut koko puheenaihe tippaakaan. Hehkutassun mielestä pennut saivat liikaa huomiota. Yötoive huolehtikoon niistä, ja se siitä.
"Yötoive kuuluu rohkeiden typerysten joukkoon", Hehkutassu naurahti kehräten suloisesti, kuin ei olisi juuri loukannut klaanin parantajaa. "Rohkeus on hyvästä kun sitä on, mutta pahasta jos sitä on liikaa. Minun tavoitteeni on ainakin säilyä hengissä"
Hehkutassu nuolaisi tassuaan, ja pyyhki sen korviensa yli. Naaras ei edes jaksanut palauttaa keskustelua Kastanjatassuun. Naaras oli ärsyttävä, ja se siitä. Hehkutassu olisi varma, ettei naaras ansaitsisi soturinimeään tätä menoa koskaan. Ja tottapuhuen, Hehkutassu olisi tyytyväinen jos näin tapahtuisi.
"Luulen että sinut nimitetään pian", Hehkutassu vaihtoi puheenaihetta nopeasti, ja väläytti Lumikkotassulle, nopean, aidon, hymyn.

Hehkutassun suloinen kerhäys sai Lumikkotassun värähtämään. Oppilaan ääni oli kuin yllättäen muuttunut suloiseksi. Jossain mielentilassa se olisi saanut Lumikkotassun vihaiseksi, mutta nyt se aiheutti jotain muuta. Jostain syystä hän jopa piti siitä äänestä. Se oli niin varma.
"Tavoitteesi on hyvä. Ei sitä pidä mennä kuolemaan uhkarohkeana", Lumikkotassu naukaisi vilkaisten sivusilmällään kauempana olevaa Kastanjatassua. Hölmönä naaras tekisi mitä vain. Pian kuitenkin Lumikkotassu käänsi katseensa takaisin Hehkutassuun. Häntä kiinnosti nyt vain ja ainoastaan Hehkutassulle puhuminen.
"Minun tavoitteeni on kuolla, jos voin sillä tavoin pelastaa minulle tärkeän hengen", hän sanoi naurahtaen omille sanoillee, muttei vähättelevästi. Kolli vaihtoi asentoaan ja vilkaisi taivasta.
"Ai minutko? Miksi ihmeessä?" Lumikkotassu näytti aidosti kummastuneelta. Naaraan aito hymy sai hänet myös hämmentyneeksi. "Sinä osaat hymyillä, kas", kolli naurahti jopa oikeasti asteen iloisena.

"Tiedät kyllä", naaras kehräsi, huomaten Lumikkotassun vaihtuneen käytöksen äänensävyn vaihtamisen tuloksena. "Olet liian taitava oppilaaksi. Olet ollut jo kauan, mutta Murhatähti on lykännyt nimitystäsi koska et ole varsinaisesti hänen ykkös faninsa", Hehkutassu naurahti, ja katsoi Lumikkotassua huvittunut pilke silmäkulmassaan. Kolli osasi olla hyvää seuraa. Hehkutassu oli ehkä aliarvioinut Lumikkotassun ensinäkemisen perusteella, ja lajitellut kollin heti Varjoklaanin tylsiin kissoihin. Nyt Hehkutassu huomasi olleensa väärässä.
"Pakko myöntää; Päivä sitten olisin ollut kateellinen kun sinut nimitettäisiin, mutta nyt tiedän että ansaitset nimityksesi enemmän kuin kukaan muu oppilas", naaras hymähti. Soturin virka oli ainut asia mitä Hehkutassu halusi, mutta tiesi samalla, että Lumikkotassu oli ollut oppilaana häntä kauemmin, ja oli kokeneempi oppilas.
"Olet ensimmäinen kissa Varjoklaanissa, jonka kanssa oikeasti viihdyn", Hehkutassu virnisti, ja porasi vihreiden silmiensä katseen suoraan Lumikkotassun silmiin.

Kolli tunsi sydämensä tykyttävän nopeampaan tahtiin. Miksi Hehkutassu kehui häntä? Se sai hänet niin iloiseksi, ettei hän edes muistanut miltä ilo oli tuntunut. Ennen kuin nyt.
Lumikkotassun viikset värähtivät hänen naurahtaessan. "En varsinainen ykkösfani tosiaan", hän sanoi. "Mutta kiitos. En epäilisi sinunkaan taitojasi, varsinkaan oveluudessa. Ties vaikka vain huiputat minua kehuillasi", hän jatkoi viekas pilke silmäkulmassa, kuitenkin ottaen Hehkutassun sanat tosissaan.
Kolli katsoi maata hetken ja käänsi katseensa takaisin oppilastoveriinsa. "Minusta sinä ansaitsisit soturinimen myös. Jos minusta tulee soturi, niin pidän huolen, että sinä saat mestarin. Vaikka Murhatähti vihaisikin minua", hän sanoi aidosti ja tunsi pienen hymyn nousevan kasvoilleen.
Viimeisimmät Hehkutassun sanat saivat Lumikkotassun jämähtämään paikoilleen. Oikeastaan ne silmät. Kului hetki, kun hän oli vain hiljaa ja katsoi Hehkutassun vihreitä silmiä.
"Samoin", mustavalkoinen kolli sanoi lopulta yhä katse naaraan silmissä. "Viihdyn myös kanssasi silmiesi takia", hän maukaisi tyynesti tuijottaen Hehkutassun silmiä.

"Mitä tuo tarkoittaa?" Naaras naurahti suloisesti, ja katsoi hymyillen Lumikkotassua. Hehkutassu tiesi vallan hyvin, että hänen silmänsä suorastaan loistivat vihreinä. Niin oli hänen emonsakkin.
Naaras tunsi pienen hymyn kohoavan kasvoilleen, kun Lumikkotassu lupasi hankkia hänelle mestarin. "Muistatko ollenkaan mitä puhuin juuri uhkarohkeudesta?" Hehkutassu huokaisi mukamas kyllästyneenä, ja sipaisi kollin turkkia hännällään nopeasti.
"Minulla ei ole tapana kehua ketään turhan takia", naaras virnisti, ja kiersi Lumikkotassun takaa kollin toiselle puolelle, asettuen nyt aurinkoon. Hehkutassu sulki silmänsä hetkeksi, ja vain nautti kun aurinko lämmitti hänen turkkiaan.

Vaalea naaras käänsi katseensa Neliapilaan. Hänen sisällään kupli pieni omahyväisyys siitä, että häntä tarvittiin tehtävässä, mutta ulospäin hän näytti ainoastaan kärttyisältä. "Miksi minä auttaisin?" Hän kysyi ja vilkaisi Sudenulvontaa, joka oli noussut tärkeän näköisenä ja kyseli nyt lisätietoja Vedensolinasta. Mokomakin kuvitteli olevansa jotain... Sanoistaan huolimatta Vedensolina nousi ja sanoi katse tiukasti leirin muurissa: "Mistä me aloitamme?" Kaikkein mieluiten vaalea naaras olisi lähtenyt yksin jäljittämään, sillä Sudenulvonta olisi todennäköisesti vain tiellä ja sotkisi hajujälkiä.


Vedensolina, Tuuliklaani

Pysähtyi leirin suuaukolle ja katseli hämmentyneenä Murhatähteä, jonka suunnitelmiin oli tullut muutos. Kolli kuulosti aidosti pahoittelevalta ja Vedensolina nyökkäsi hitaasti. "Selvä..." Hän mumisi ja lähti kohti päälikön pesää. Mikäköhän oli saanut Murhatähden muuttamaan suunitelmiaan niin nopeasti? Huokaisten ja vatsa kurnien hän astui takaisin päälikön pesään. Toivottavasti Murhatähdellä ei kestäisi kauaa.


Kiroushenki, Myrskyklaani

Huoli ja raivo vaihtelivat mustan kollin sisällä, kun tämä pinkaisi päälikkönsä perään. Hän kiiti kovaa vauhtia kohti Varjoklaanin rajaa aivan Hallatähden ja Vaahteranlehden perässä miettien aina välillä mahtoiko Halatähti edes seurata hajujälkeä, vai oliko päälikön aikeena rynnätä suorinta tietä Varjoklaanin leiriin. Kun he saapuivat ukkospolulle ja Hallatähti ylitti sen, Kiroushengen kasvoilla käväisi epäilevä ilme. Hän kuitenkin ylitti rajan päälikkönsä perässä. Olivatko he nyt yhtään parempia kuin Varjoklaanilaisetkaan, kun ylittivät klanien rajoja ilman lupaa? "Hallatähti, mitä sinä aiot seuraavaksi tehdä?" Hän kysyi ja tähyili valppaana metsään, joka alkoi harveta ja muuttua männiköksi. "Haluan sinun tietävän, että seuraan sinua mitä ikinä päätätkin tehdä, mutta näin pienellä joukolla emme selviä takaisin jos joudumme taisteluun. Emme ainakaan ilman menetyksiä..." Kiroushenki uskaltautui sanomaan. Hän oli kokenut soturi ja tiesi päälikön pitävän häen sanojaan arvossa. Mutta jos Hallatähti oli jotain päättänyt, Kiroushenki tuskin saisi tämän päätä käännettyä.

Vaaleahko kolli oli tähän mennessä jättänyt puhumisen sisar olleen, mutta ajatteli että hänenkin piti pian avata suunsa. Käärmepennulla ja Sulkapennulla kun vaikutti olevan kovin erilaiset mielipiteet näistä oudoista kissoista. Hänen siskonsa ei luottanut heihin lainkaan ja piti heitä yksinä isoina valehtelijoina, kun hänen veljensä taas vaikutti jollain tasolla luottavan näihin kissoihin. Omasta mielipiteestään Aavepentu ei ollut täysin varma, mutta kallistui enemmän siskonsa puoleen.
"Mistä minä tiedän sen että sinä et valehtele? Kaikki kertovat, että Varjoklaanilaiset ovat kieroja ja sääntöjen rikkominen on heidän verissään. En usko että olet mikään poikkeus", kolli sanoi tavanomaista rohkeammin. Normaalisti hän kun antoi sisarustensa puhua.
"En tunne sinua, joten mistä voin muka tietää että sinä puhut totta? Sinä valehtelet! Se hullu päällikkö tappaa meidät vielä!"

"Hallatähti, Kiroushenki on ehkä nuorehko muttei tyhmä. Emme voi vain rynniä Varjoklaanin leiriin ja olettaa että saisimme pennut takaisin... Ja jos joudumme tappeluun kokonaista klaania vastaan, on hyvin todennäköistä että joku meistä ei palaa leiriin hengissä", Vaahteranlehti naukaisi, hiukan negatiivisella äänensävyllä. Näin pieni kissajoukko ei todellakaan olisi pärjännyt Murhatähden sotureita vastaan. Hallatähti pystyisi ehkä selviytymään hyökkäyksestä useiden henkiensä avulla, mutta Kiroushengestä tai itsestään Vaahteranlehti ei ollut lainkaan varma. Huolestuneisuus läänissä vain kasvaisi, jos klaanien välit tulehtuisivat entisestään. Vaahteranlehti tosin mietti, pystyivätkö Myrsky- ja Varjoklaanin välit olla enää huonommat.

Naaras kääntyi Kiroushenkeen ja Vaahteranlehteen päin. Hänen katseestaan ei voinut päätellä mitään. Hallatähti vain katsoi hetken soturia ja varapäällikköä. Lopulta naaras nyökkäsi vähän.
"Ymmärrän mitä ajatte takaa", Hallatähti naukaisi rauhallisesti. "Luottaisin teihin molempiin hengelläni, ymmärrän täysin miten te näette asian", Hallatähti huokaisi, ja yritti valita sanansa tarkasti, jotta muu partio saisi kiinni hänen ajatuksistaan.
"Kun sain yhdeksän henkeäni, lupasin suojella klaania hengelläni. Jokaista kissaa siellä, ja varsinkin niitä, jotka eivät kykene puolustamaan itseään. Se on tehtäväni", Hallatähden ääni kävi epätoivon rajalla, mutta palasi pian normaaliksi.
"Tiedän, ettei Murhatähti hyökkää heti. Haluan saada pennut takaisin puhumalla, en vuodattamalla verta. Mutta en voi pyytää teitä riskeeraamaan henkiänne. Jos jokin menee vikaan, olemme kaikki yhtä kuin kuollut. Koko Varjoklaani on siinä vaiheessa meitä vastaan. En aio valehdella yhtään, kun sanon, etten itsekkään tiedä toimiiko tämä. Mutta Tahtomieli, pennut, ja koko Myrskyklaani on raunioina jos heitä ei saada takaisin. Minun on ainakin yritettävä"
Hallatähti katsoi tyynesti Vaahteranlehteä ja Kiroushenkeä. Tavallaan naaras toivoi, että he lähtisivät leiriin, mutta tavallaan hän toivoi, että kumpikin jäisi. Samaan aikaan, Hallatähti kuitenkin arvasi, ettei kumpikaan aikonut lähteä.