Life Of The Forest

|| Tämä on testaus että foorumi toimii varmasti haluamallamme tavalla. Älkää häiriintykö :D

Liljatassu ~

Naaras katseli hetken sammalella olevia yrttejä ja yritti muistella niiden nimiä. Niiden hajut ja tuoksut tunkeutuivat oppilaan sieraimiin ja saivat tuon hymyilemään ja kehräämään. Liljatassu piti osaansa todellisena unelmatyönä; hänen ei tarvinnut harjoitella tappelua eikä metsästystä, vaan hän sai tehdä sitä mitä hänen silmänsä sallivat. Niittykuiskaus tuntui parhaimmalta mestarilta koskaan.
"Minä en tunne näitä yrttejä", vaalea oppilas sanoi hiukan pettyneenä. Hän tunsi ison osan yrteistä itseoppineena, mutta näitä hän ei tunnistanut.

Avasin silmäni, ja nousin venytellen pystyyn. Avasin suuni leveään haukotukseen, ennen kun asetin katseeni nukkuvaan Salamasilmään. Hymyilin vienosti, ja astelin ulos yrittämättä herättää kollia. Tassuttelin hyvillä mielin kielekettä pitkin alas, ja jäin pesemään turkkiani aurinkoon. Kun olin valmis turkkini pesemisen kanssa, asetuin makuulle ja nautin kun aurinko lämmitti turkkiani.

Niittykuiskaus

Mustaturkkinen naaras tuijotti lempeillä silmillään oppilastaan. Hän vilkaisi sammaleella olevia yrttejä. Monissa niissä olikin ollut oppimista hänen ollessaan vielä parantajaoppilas. Nykyään Niittykuiskaus muisti jokaisen ulkonäöltä ja hajulta. Se oli ollut vaikeaa, mutta kannattavaa.
"Ei se mitään", parantaja maukaisi Liljatassulle. "Opit tunnistamaan yrttejä ajan myötä", hän sanoi hymyillen. Naaras osoitti hännänpäällään suurilehtistä valkokukkaista kasvia. Se ei näyttänyt enää niin hyvinvoivalta kuin hetki sitten kasvaessaan käärmekivillä. "Tämä tässä on maustekirveli. Sitä käytetään tulehtuneisiin haavoihin ja vatsakipuihin", hän selosti oppilaalle. "Mitä osaa kasvista luulisit käytettävän pureskeltuna vatsakipuihin?" parantaja kysyi Liljatassulta.

Jolloin katse kierteli leirin tapahtumissa. Hän ei nähnyt sisaruksiaan - Pikkuviikseä eikä Vedensielua - missään, joka harmitti häntä. Näin ollen hänellä ei ollut tilaisuutta puhua noille. Siskoltaan hän oli luultavasti pyytänyt anteeksi moukkamaista käytöstään; hän ei ollut aivan varma olisiko hän kuitenkaan uskaltanut tehdä sitä Rosohampaan vuoksi. Viime kerta kun oli päättänyt tappeluun, jossa kolli oli saanut uusia haavoja vanhojen rotanpuremiensa päälle. Vedensielulta hän olisi luultavasti pyytänyt apua tilanteeseen, mutta jolloin poissaolon takia hän ei voinut tehdä sitä.
"Surkea tilanne... Todella surkea tilanne..."

"Ai että maustekirveliä? Vähän nuupahtaneen oloinen", oppilas naukaisi, viitaten siihen että yrtti ei enää ollut kukkeimmillaan. Hän katseli hetken kyseistä kasvia ja pohti mestarinsa kysymystä. Mitä näistä osista olisi järkevintä käyttää vatsavaivoihin? Liljatassu tiesi, että pureskeltavia osia olivat yleensä kasvin lehdet ja juuret. Hän ei tosin uskaltanut veikata, kummasta oli tällä kertaa kyse..
"Sen on oltava joko kasvin lehdet tai juuret... En osaa sanoa kumpi. Uskon kuitenkin että kumpaakin käytetään, toista näihin vatsavaivoihin ja toista johonkin muuhun... En vain tiedä mihin.

Salamasilmä raotti silmiään. Aivan kuin kolli olisi nähnyt jonkun kävelevän ulos pesästä. Luultavasti Kyynelvirta oli mennyt pienelle kävelylle tai muuten vain ulos. Tuskin sen kauemmas.
Aurinko paistoi hennosti sisään pieneen luolaan, jonne mahtui sopivasti kaksi asukasta. Salamasilmä oli melkein unohtanut asuvansa nykyään korkokivien lähettyvillä yhdessä Kyynelvirran luona. Klaanielämä tuntui olevan yhä soturin sydämessä, vaikka se vähittelen olikin hiipumassa pois. Aamupartiot ja klaanille riistaan hankkiminen olivat jääneet pois. Tilalle oli tullut elämä, jossa hänen kuului huolehtia Kyynelvirrasta ja itsestään. Niin hän ainakin oli päättänyt.
Salamasilmä nousi vielä hieman unisena ylös. Tarve löytää Kyynelvirta oli kuitenkin liian suuri, joten kolli pakotti silmänsä avautumaan ja itsensä pirteämmäksi. Hän astui ulos pesästä ja lähti seuraamaan Kyynelvirran hajujälkeä.
Naaras löytyi pian makaamasta auringon valossa. Salamasilmä tunsi kehräyksen kumpuavan kurkustaan. "Hei", kolli maukaisi Kyynelvirralle.

Oranssinpunertava Myrskyklaanin kuningatar heräsi, kun tunsi valonsäteet kasvoillaan. Naaras nosti päänsä sammalista ja katseli hetken kolmea nukkuvaa(?) pentuaan. Tahtomielen kasvoille levisi hymy, ja hän nuolaisi jokaisen pentunsa pieniä kaloja emollisena osoituksena. Pian tuon jälkeen naaras nousi seisomaan ja katseli pesän suulle. Nälkä kurki tuon vatsassa, ja hän alkoi kävellä kohti pesän suuta ja siitä kohti tuoresaaliskasaa. Tulisihan hänen syödä jos aikoi pentujaan imettää. Vaikka Tahtomieli alkoi olla sitä mieltä että kohta pitäisi jo siirtyä kunnon ravintoon.

Kuuntelin lintujen viserrystä hymy huulillani. Aurinko lämmitti valkeaa turkkiani. En pystynyt kuvittelemaan mitään ihanampaa. Korvani liikahtivat, kun kuulin lähestyvät tassunaskeleet. Nousin ylös, ja raotin silmiäni. Räpyttelin niitä hetken, jotta tottuisin jälleen auringonpaisteeseen. "Huomenta", naukaisin hymyillen, kun erotan Salamasilmän rusehtavan turkin.
Venyttelin tassujani, ja nousin seisomaan. Aurinko oli korkealla taivaalla, samoin kuin vieressämme kohoava vuori. En pystynyt kuvittelemaan parempaa asuinpaikkaa itselleni. Salamasilmästä en tiennyt. En tiedä olisiko kolli viihtynyt paremmin Varjoklaanissa, mutta en kehdannut udellakkaan.

Parantaja katsoi ylpeänä oppilastaan. Vaikkei Liljatassu ollut tiennyt vastausta oikeastaan itse kysymykseen, oli hän silti vastannut viisaasti. Oppilaalta löytyi viisautta ja hyvää päättelykykyä. "Totta puhut", Niittykuiskaus sanoi. "Juurta käytetään vatsakipuihin. Lehtiä taas estämään ja hoitamaan tulehtuneita haavoja", hän kertoi.
Niittykuiskaus siirsi katseensa vadelmanlehtiin. Nuo olivat hyödyllisiä synnyttäville kuningattarille. "Nämä ovat vadelmanlehtiä. Sinunkin emosi tarvitsi näitä saadessaan sinut ja Ruusutassun", parantaja maukaisi hymähtäen. Hän muisti ajan, jolloin Sulomielen ja Mustatähden pennut olivat olleet vielä aivan pikkuisia. Siitäkin tuntui olevan pitkä aika.
Viimeisenä naaras esitti vielä kysymyksen: "Mitä ei saa antaa ikinä synnyttävälle kuningattarelle?"