Life Of The Forest

Naaraan silmät laajenivat kun hän kuuli Tahtomielen pentujen kadonneen. Kun muutaman minuutin jälkeen epäusko väistyi, sen tilalle tuli viha. Kukaan muu kuin erakot tai Varjoklaani ei voisi olla tämän takana. Hallatähti katsoi nopeasti ympärilleen, ja määräsi lähimpänä olevat kissat hänen mukaansa.
"Vaahteranlehti, Samettilintu, ja Kiroushenki, mennään", Hallatähti ulvahti. "Liljankukka, yritä rauhoittaa Tahtomieltä.
Sen sanottuaan, Hallatähti lähti juoksemaan ulos leiristä, olettaen valittujen soturien seuraavan häntä. Peli olisi aika lailla menetetty, jos erakot olisivat matkalla Varjoklaanin reviirille.
Naaras lähti seuraamaan vahvoja hajujälkiä, jotka kertoivat sen mitä hän oli odottanutkin. Hohtosulka työskenteli Varjoklaanille, ja hänen mukanaan oli ollut toinenkin soturi.

Hehkutassu #

Naaras nyökkäsi hiukan, kun Lumikkotassu ehdotti leiriin palaamista. Hehkutassu kaivoi saalistamansa linnun ylös kuopasta, ja ravisteli siitä mullat pois.
Naarasta epäilytti vähän Lumikkotassun nopeasti vaihtunut käytös, mutta mitä se häntä haittaisi kuitenkaan. Ja vaikka oppilas oli ehkä käyttäytynyt häntä kohtaan jotenkin ystävällisesti, se tuskin merkitsi mitään. Luultavasti seuraavaa metsästysreissua hänen kanssaan edes tulisi. Mutta toisaalta se ei edes kiinnostanut Hehkutassua. Tehkööt Lumikkotassu mitä haluaa, olemme kuitenkin eri puolilla klaania.
Naaras lähti astelemaan lintunsa kanssa takaisin leiriin päin. Hehkutassu uppoutui omiin ajatuksiinsa miettimään.

Myrskyklaanin varapäällikölle nousi kylmät väreet, kun hän kuuli pentujen kadonneen. Hän oli epäillyt tilannetta ansaksi koko ajan, muttei olisi voinut uskoa, että pennut olisivat sen kohteena. He kolme kun olivat olleet Myrskyklaanin ainoat pennut vähään aikaan. Seuraavaksi nuoremmat kun olivat jo aikuisia sotureita. Tahtomielen huutaminen toi pienen pelon kollin mieleen; olisiko tunkeilija ja Hohtosulka valmiina tappamaan pennut? Hän päätti kuitenkin seurata päällikköä, joka itse seurasi Hohtosulan hajujälkeä. Pian ilmoille tuli toinenkin tuttu haju; Varjoklaani. Tämän oli pakko olla osa Murhatähden sekopäistä suunnitelmaa.
"Luuletko että he ovat valmiina tappamaan pennut? He kun ovat ainoat pentumme pitkään aikaan", kolli naukaisi vihainen sävy äänessään. Heidän ainoat pentunsa oltiin viety, eikä uusia tulisi vielä vähään aikaan.


Surmaruusu, Varjoklaani

Naaras oli orjallisesti seurannut Hohtosulkaa; osin ehkä siten, että naaras kuitenkin tunsi reviirin häntä paremmin ja siten nopeimman reitin, osin siksi että hänen oli hankala juosta kaksi pentua suussaan. Vaikka Hohtosulalla oleva musta naaraspentu vaikutti erittäin vihaiselta ja saisi sekä yritti kynsiä tuota, hän silti piti kahden pennun kuljettamista vaikeampana. Varjoklaanin leirin näkyessä naaras tunsi voitonriemua; tehtävä oli suoritettu, ja Murhatähdellä oli varmasti palkkio heille siitä hyvästä. Ensimmäisenä tekonaan naaras lampi suoraan parantajan pesälle; Murhatähtihän oli puhunut jotain siitä, että parantaja katsoisi heidän peräänsä. Surmaruusu pudotti pennut varsin väliinpitämättömästi sammalille.
"Te jäätte tänne, ja jos yritätte karata, silloin henki lähtee", naaras naukaisi, ja veti kyntensä esille.

Näin kuinka Surmaruusu ja Hohtosulka viilettivät leiriin, kolme pentua suussaan. Minun teki mieli kiroilla. En saanut hetkeäkään rauhaa tuuliklaanilaisen naaraan kanssa. Pysähdyin ja nostin silmät pahoittelevasti Vedensolinaan.
''Minulla tuli juuri pieni suunnitelmien muutos. Olen kovin pahoillani, mutta asiani joutuu odottamaan'', huokaisin aidosti pahoillani. Minä todella halusin mennä lammelle Vedensolinan kanssa, mutta en suinkaan ystävällisyydestäni. Halusin kertoa pennuista niin, ettei kukaan häiritsisi minua ja minä voisin kontrolloida Vedensolinan mieltä.
''Käyn tarkistaman asian nopeasti parantajan pesällä, voisitko odottaa minua pesälläni? Yritän olla mahdollisimman nopea ja sitten tulla puhumaan asian tarkoitettua hieman nopeammin. Minä aion pitää nimitysseremonian illalla'', naukaisin Vedensolinalle edelleen anteeksi pyytävästi ja kiireettömästi, vaikka halusin jo epätoivoisesti rynnätä parantajan pesälle voitonriemun kourissa, joka kupli ylitsevuotavana sisälläni.

Katsoin Platinaturkkia harkiten. Yritin koota mielessäni parhaan mahdollisen partion Vedensolinan löytämiseksi. Tiesin jo, että se oli Varjoklaani. Tiesin jo, että Vedensolina raukka lojui Murhatähden sellissä. Ei se voisi olla mikään muukaan.
''Platinaturkki tule sinä mukaan'', naukaisin Vedensolinan veljelle. Korviini kantautui sisareni (musta näiden pitäs olla siskokset, ainakin jotain sellasta sovittiin, mutta ei ollut suhteissa niin en ole varma) Valkoapilan ääni. Naaras oli erinomainen jäljittäjä ja minä halusin olla valkean naaraan ystävä, vaikka hän ei sitä itse tuntunut ollenkaan haluavan. Käännyin rupattelevan Sudenulvonnan ja Valkoapilan puoleen.
''Anteeksi, että keskeytän tiedät. Tarvitsisin teitäkin kuitenkin avuksi partioon. Ajattelin, että Valkoapila ja Sudenulvonta voisitte jäljittää jäljellä olevan hajujäljen ja yrittää käydä reitin läpi minkä vedensolinakin kulki. Vaikka emme välttämättä häntä löytäisikään, voisimme saada vihjeitä mistä hänelle on tapahtunut'', jätin mainitsematta, että kommentilla tarkoitin merkkejä kamppailusta tai muusta mikä voisi viitata pahoinpitelyyn ja nappaamiseen. ''Koska aikaa on rajallisesti lähestyvän ukonilman takia minä voisin suunnata Platinaturkin kanssa Vedensolinan lempi metsämaille sun muille paikoille ja käydä Varjoklaanin rajalla varmuuden vuoksi. Käykö kaikille tällainen järjestely?''
Toivoin, että kärttyisä Valkoapila voisi tämän kerran suostua kunnon yhteistyöhön mukisematta. Minulla oli hänestä sellainen vaikutelma, että hän tekisi kaikki tehtävät mieluiten yksin. Kuitenkin Sudenulvonta vaikutti halukkaalta ystävystyä kärttyisän valkoturkin kanssa, joten toivoin heidän yhteisellä tehtävällään lähentyvän. Valkoapila tarvitsi ystäviä.

Naaras mietti vastaustaan Vaahteranlehdelle tarkkaan. "En tiedä", Hallatähti lopulta vastasi totuudenmukaisesti. Murhatähti todennäköisesti olisi valmis tappamaan pennut, mutta ei hyötyisi siitä mitään.
Hallatähti sähähti, kun saapui Ukkospolun eteen. Hajujälki meni selvästi yli suoraan Varjoklaanin reviirille. Naaras tuijotti vähän aikaa edestä vyöryviä hirviöitä.
Heidän oli pakko saada pennut takaisin. Niinpä naaras loikki tien yli Varjoklaanin reviirille. Hän vaikka henkilökohtaisesti repisi Murhatähden kappaleiksi, mutta ne pennut kuuluivat Myrskyklaanille. Varjoklaanilla ei ollut mitään oikeutta varastaan heitä. Mutta Murhatähti tuskin välittäisi. Eihän se rotansyömä kirppukasa mistään välittänyt. Paitsi metsän valtaamisesta.
Naaras odotti, että loput sotureista ylittäisivät ukkospolun, että he voisivat jatkaa matkaa Varjoklaanin leiriin saakka.

Musta naaras saattoi metsässä kuljeskellessaan kuulla kahdet askeleet, jotka rummuttivat maata. Yötoive arvasi heti mistä oli kysymys. Hohtosulka ja Surmaruusu palasivat varmasti pikku retkeltään. Ja vauhdista päätellen olivat onnistuneet. Parantaja huokaisi, ja nappasi mukaansa keräämänsä yrtit. Olisi hänen aikansa palata leiriin varmistamaan ettei yhteenkään pentuun koskettaisi.
Yötoive ei kuitenkaan pitänyt kiirettä. Naaras tassutteli rauhallisesti takaisin leiriin, ja suuntasi parantajan pesälle. Matkalla naaras irvisti Surmaruusulle ja Hohtosulalle.
Aivan niinkuin parantajana oleminen ei tuottaisi tarpeeksi ongelmia. Nyt hän joutuisi hoitamaan myös kuningattaren työn. Ei hän osannut huolehtia pennuista.. Eikä se olisi edes hänen velvollisuutensa. Mutta Yötoiveella ei tässä tilanteessa ollut paljoa mahdollisuuksia.

Huomasin Yötoiveen tulevan takaisin leiriin. Olin kuullut kissoja juttelemassa siitä, että leiriin tuotaisiin pentuja ja, että ne olisivat kaapatut. Sen mitä sain irti puheesta, Yötoive tulisi huolehtimaan niistä.
''Yötoive!'' huudahdin ja kiiruhdin nopeasti parantajan perään. Vikkelästi kirin varjoklaanilaisen kintereille.
''Kuulin jotain, että sinä huolehtisit niistä kaapatuista pennuista. En oikein tiedä mitä on meneillään, mutta jos kaipaat apua voit aina pyytää minua'', naukaisin hieman epäröiden. Yötoiveella ei vaikuttanut olevan kovin hyvä päivä, joten aloin epäröidä jos tulin puhumaan hänelle väärällä hetkellä.

Kun naaras näki kolme kissanpentua parantajan pesällä, Yötoiveen teki mieli mennä huutamaan Murhatähdelle päin näköä. Nuo kolme eivät olleet tehneet mitään ansaitakseen tämän. Yötoive ei voinut edes kuvitella miltä tuntui kun omat pennut vietäisiin pois, mutta hän tiesi miltä tuntuu kun emo viedään pois. Eikä naaras halunnut kenenkään kokevan sellaista tuskaa.
Naaras alkoi hellästi tuuppia kolmikkoa parantajan pesälle, ja väläytti hampaitaan ohimennen Surmaruusulle ja Hohtosulalle. Hiirenaivot. Kuka oikeasti halusi kaapata pentuja. Säälittävää kiusata itseään pienempiä, ja olla ylpeä siitä.
Viha Murhatähteä kohtaan kasvoi kasvamistaan naaraan sisällä. Yötoive pystyi melkein tuntemaan pentujen järkytyksen ja pelon. Juuri kun naaras oli alkamassa rauhoitella heitä, hän kuuli Lasikukan äänen takanaan. Yötoive pyörähti ympäri, aivan kuin olisi odottanut hyökkääjän olevan suoraan selkänsä takana. Sen sijaan naaras saattoi erottaa Lasikukan siluetin, ja tuon hehkuvat silmät pimeydessä. Yötoive ei pystynyt peittämään helpottunutta hymyään kun Lasikukka ilmoitti voivansa auttaa.
"Kiitos, oikeasti. Tehtävää on enemmän kuin tarpeeksi yhdelle kissalle", Yötoive hymähti hiukan. "Voit tulla milloin tahdot auttamaan", parantaja naukaisi, ja siirsi katseensa takaisin pentuihin.
Oikeasti Yötoive vain halusi jonkun jolle puhua. Parantajan pesässä oli aina ollut yksinäistä, eikä asiaa helpottanut se, ettei Päivänsäde enään kaynyt edes tervehtimässä häntä. Naaraalla oli syynsä, mutta Yötoiveella oli edelleen hylätty olo.
Tottakai pennutkin varmasti tuottaisivat vaivaa, mutta Yötoive uskoi selvyityvänsä heistä. Eihän kolme pentua niin pahoja voineet olla?

Näin helpottuneen hymyn leviävän Yötoiveen kasvoille. Minunkin huulilleni nousi hymy.
''Olen iloinen, että vaan pystyn olla avuksi'', mau'uin ilahtuneena ja siirryin puhdistamaan yhtä pienokaista ja varmistamaan, että tämä ei vilustuisi.
''Kuka voisi olla näin julma, että kaappaisi nämä pennut? En ymmärrä mitä Murhatähti ajattelee'', nau'uin ohuella äänellä ja silitin valkealla hännälläni kaunista pikkuista. Katsoin mustan naaraan sinisiin silmiin. Toivottavasti voisimme palauttaa pennut pian emolleen. Ei tämä ollut oikein missään mittakaavassa.

Pieni, musta naaras oli sähissyt koko ajan hänet kaapanneille kissoille, ja vasta nyt järkytys alkoi vallata hänen mieltään. Emo ei ollut paikalla. Heidän emonsa ei ollut puolustamassa omia pentujaan kaappaajilta. Käärmepentu ei kuitenkaan antanut järkytyksensä näkyä sellaisenaan, vaan muutti sen vihaksi ja raivoksi. Emo oli pettänyt heidät jättämällä heidät vaille suojelua ja nyt he olivat vankeina jossain kummallisesta paikassa, täynnä hiitenaivoisia kissoja. Se sai Käärmepennun entistä huonommalle tuulelle.
"Älä sinä siinä lääpi hiirenaivo! Mene pois", naaras karjaisi toiselle kissoista ja veti pienet kyntensä esiin. Tuon silmissä oli mielipuolinen katse, mutta pentuna tuota ei voinut ottaa kovin vakavasti.


Vaahteranlehti, Myrskyklaani

Klaaninsa varapäällikkö katseli hetken Hallatähteä, ennen kuin ylitti itse Ukkospolun. Ajatus tehtävän vaarallisuudesta sai kollin täysin unohtamaan Ukkospolulla kiitävät hirviöt. Kollin onneksi niitä ei liikkunut tuolla rikinkatkun ja kuoleman välikappaleella hänen ylittäessään. Vaahteranlehti kun oli niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa, lähinnä pelkoihin. Tulevaisuus vaikutti kovin uhatulta, ja hän myös osittain pelkäsi ajatella, milloin Hallatähti kohtaisi loppunsa. Päälliköllä kun oli niin paljon tehtävää.
"Haistaako kukaan täällä hajujälkiä pennuista tai Hohtosulasta?" hän kysyi, ja yritti itse hätistellä ilmaa mahdollisten jälkien varalta. Hän ei haistanut mitään.